Etusivu
Kilpailu-ura
Suku
Siitos
Jälkeläisvertailu
Kit onnittelee
Ota yhteyttä
Varaus
Muuta
Linkit


Keepitinthefamilyn kilpailu-ura

10.8 17 3-3-4 $259700 + 64.8 milj. ITL

Amerikkalaisessa kilpailusysteemissä parhailla varsoilla tähdätään kovimpiin ikäluokkakilpailuihin. Tavoitteena on osoittaa hevosen olevan ikäluokan parhaimmistoa ja siksi potentiaalinen tulevaisuuden jalostushevonen. Välttämättä voittosumma tai ennätys ei ole paras mittari hevosen hyvyydelle. Tärkeintä on se, että hevonen on kilpaillut parhaita vastaan ja osoittanut kuuluvansa sille tasolle.

Kitin ura esitellään tässä kokonaisuudessaan, niitä huonompiakaan päiviä unohtamatta. Mielestämme oriinomistajan velvollisuus on antaa tammanomistajille mahdollisimman täydellistä tietoa valintojen tueksi.

Kaksivuotiskausi

5.9.1998 Garden State Park / Koelähtö

Kit oli suuresta koostaan huolimatta varhain valmis kilpailemaan. Varsinainen tähtäin oli kuitenkin koko ajan vasta kolmevuotiskauden suurkilpailuissa. Ensimmäisessä koelähdössä rutiinin puute aiheutti lähtölaukan ja hylkäystuomion.

11.9.1998 Garden State Park / Koelähtö

Viikkoa myöhemmin haettiin vain ehjää juoksua. Ori jättäytyi porukan hännille ja vasta viimeisellä varttimaililla, Kit sai kokeilla vauhtivarojaan. Ori paiskasi loppumatkalla vauhdin 12.1-lukemiin ja kokonaisajaksi tuli 16.8.

25.9.1998 The Red Mile / Koelähtö

Oria valmisteltiin yhä kovempia koitoksia varten. Tällä kertaa vastassa oli muiden muassa CR Commando, tulevaisuuden kilpakumppani, joka myöhemmin syksyllä juoksee ikäluokan maailman ennätyksen ja valitaan vuoden parhaaksi kaksivuotiaaksi ravurioriiksi. Molemmat oriit laukkaavat matkalla ja lopettavat sitten lähdön parasta vauhtia. Kitille viimeiset 400 metriä 12.1-vauhtia.

1.10.1998 The Red Mile / $45883 KSS

Kitin avausstartti oli kunnianhimoisesti Sire Stakes –lähtö lähes 300000 markan kokonaispalkintosummalla. Kit laukkasi alkumatkalla ja peli oli menetetty, vaikka varsa lensi viimeisen vartin 11.1-kyytiä! Lähdön voitti Davanti ($328500), huippunimistä niukasti edelle jäi Ruotsissa siitoksessa vaikuttava Comets Tail ja selvästi taakse yli $800000 urallaan keräävä Rafaello Ambrosio. Kitin aika laukan rasittamana oli 15.2.

15.10.1998 Garden State Park / $4500

Pienestä palkinnosta huolimatta taso oli huikea: Self Possessed, Pearsall Hanover, Raffello Ambrossio,… Kit osallistui 11,6 vauhtiseen avaukseen, mutta repesi laukalle. Tapansa mukaan ori tuli loppuun asti, 13.1-vauhtisella lopetuksella loppuajaksi tuli 15.0.

30.10.1998 Garden State Park / Koelähtö

Koelähtö oli kerännyt huippuja Enjoy Lavecista lähtien. Kitille ajettiin vain rutiinia. Loppu päästettiin Enjoy Lavecin kanssa samaa noin 13.5-vauhtia.

Kaksivuotiskausi osoitti Keepitinthefamilyn olevan vauhdeiltaan ikäluokan kärjen tasoa. Oriilla voitiin siis alkaa hyvillä mielin keskittymään sille tärkeämpään kolmevuotiskauteen.

Kolmevuotiskausi

28.5.1999 The Meadowlands / Koelähtö

Kilpailemiseen totuttelu alkoi 14.2 aikaisella maililla, josta viimeinen vartti 11.1-vauhtia.

4.6.1999 The Meadowlands / Koelähtö

Oriilla ajettiin taka-alalla ja vasta lopussa päästettiin vähän lujempaa (13.1).

17.6.1999 The Meadowlands / Koelähtö

Kitillä ajettiin keulasta. Alkumatka oli tasaista 14-vauhtia, mistä ori latasi 9.6 lopetuksen. Ajaksi tuli 13.0 ja ori oli näyttänyt valmiutensa kovimpiin lähtöihin.

26.6.1999 The Meadowlands / $85000 Hictoric Cup / Neljäs

Kit ampaisi radalta 5 keulaan 10.1-avauksessa. Puolen mailin kohdalla (10.4) ori oli päästänyt High Techin edelleen ja vaani tilaisuutta iskeä. Ratkaisujen hetkellä Comets Tail pääsi hieman karkuun. Kit rynnisti 11.6 vauhtia samalle kokonaisajalle kakkosen High Tech ja kolmosen Enjoy Lavec kanssa. Palkintorahojen lisäksi Kit sai uuden ennätyksen 11.6!

8.7.1999 The Meadowlands / $23500 / Voitto

Kit hyökkäsi radalta 6 heti keulaan. Ori veti tasaisen lujaa (11.1, 11.6, 12.4) ja odotti nautiskellen viimeistä 400 metriä, jolloin painoi tarpeen mukaan kaasua. Viimeinen vartti oli 9.6-vauhtinen ja sinetöi kokonaisajan 11.8.

16.7.1999 The Meadowlands / $30000 Avoin 3v lähtö / Kolmas

Kaksi viikkoa aikaa Hambletonianiin ja siis viimeistelykilpailun paikka. Kit kiersi ennen puolta matkaa keulaan. Lopussa ori hävisi reilun kaulan mitan kärkikaksikolle Raffaello Ambrossio ja Victory Margin. Ajaksi tuli jälleen hyvä 11.8 ja kaikki oli valmiina suurta päivää varten.

31.7.1999 The Meadowlans / $100000 Hambletonian-karsinta / Kuudes

Kit jättäytyi aluksi takajoukkoihin. Juoksupaikaksi muotoutui kolmas ulkona. Lopussa Kit haastoi CR Commandon mutta pääsi vain rinnalle ja jäi samalla ajalla 12.5 niukasti ulos finaalista. Todella harmittava takaisku, sillä edellisinä viikkoina tuollaiset ajat olivat olleet Kitille pahvia.

ANGUS HALL 1:54.3
CHERRY HILLS 1:55.2
RAFFAELLO AMBROSIO 1:55.3
PEARSALL HANOVER 1:56.1
CR COMMANDO 1:56.3
KEEPITINTHEFAMILY 1:56.3
SOLID OAK 1:57.0
SUPERSHADE 1:57.4
STARCHIP ENTRPRISE 2:01.3

6.8.1999 The Meadowlands / $37500 Townsend Ackerman / Toinen

Koittaa viikonloppu johon oli tähdätty, Kit vain starttaa väärässä lähdössä. Starchip Entrpriselle oli suunniteltu sankarin viittaa. Se pääsikin johtoon. Lopussa kuitenkin paremmat rynnivät ohi. Parivaljakko Big Z Crown ja Kit tuli tasapäin maaliin ajalla 1.54.0 eli 10.8. Kit jäi niukasti kakkoseksi eli ajasta ei tullut aivan sen virallista ennätystä. Kyseessä on tietysti eri kilpailusta, mutta seuraavan päivän Hambletonianissa aika olisi oikeuttanut viidenteen sijaan.

15.8.1999 Syracuse / $109075 Zweig Memorial / Toinen

Huippukuntoisella oriilla suunnattiin taas klassikkokilpailuun. Zweig Memorialissa oli Hambletonian finalisteista paikalla Enjoy Lavec ja CR Commando ja muukin porukka oli reilun puolen miljoonan markan palkintopotin arvoista. Aluksi Enjoy Lavec haki keulat Kitin ahdistamana, ensimmäinen vartti aikaan 9.1. tämän jälkeen mentiin hieman rauhallisemmin, puolimatkan väliaika 10.9, kunnes viimeisellä 400 metrillä koitettiin kenen peli vetää. Kit pyrähti viimeisen varttimailin 8.6-vauhtia, muttei päässyt aivan ohi Enjoy Lavecista, muut jäivät kauaksi taakse. Kitin aika oli mainio 11.2.

28.8.1999 Balmoral Park / $170000 American National Final / Kolmas

Suurkilpailukaruselli jatkoi pyörimistään. American Nationaliin osallistui Hambletonianin kahden parhaan lisäksi myös finalisti Davanti. Luokka erot näkyivät heti matkalla. Kolmikko Self Possessed, Angus Hall ja Keepitinthefamily karkasivat muilta jo matkalla, ei ihmekään sillä puolimatkassa nopeusmittari näytti 8.9! Sen jälkeen haettiin vauhtia loppukiriä varten. Self Possessed lopetti viimeisen neljänneksen10.6 ja piti keskenään samaa vauhtia lopettaneet Angus Hallin ja Kitin kurissa. Kit noteerasi hienon ajan 11.1!

11.9.1999 Mohawk Raceway / $174120 Simcoe Stakes / Voitto

Tässä kilpailussa oli jaossa miljoona Suomen markkaa. Nopeana lähtijänä Kit ampaisi keulaan. Hienon hevosen piirteisiin kuului, että se toimi täysin kuskin pyyntöjen mukaisesti. Nyt päästiin hieman hiljentämään vauhtia ja viimeiset 400 metriä irtosi kepeästi 9.6-vauhtia ja muu porukka jäi kuin seisomaan. Tällä kertaa Hambletonian-finalisteista taakse jäi Rafaello Ambrossio.

23.9.1999 Delaware / $130419 Old Oaken Bucket / Voitto

Kilpailu käytiin puolen mailin radalla, jonka vuoksi hevosen piti olla todellinen ravuri menestyäkseen. Kit haki suosikkina kärkipaikan ja veti tasaisen kovaa vauhtia. Ori oli nopein myös viimeisellä puolikkaalla ja voittorahat irtosivat ajalla 12.2. Näin tasokkaat vastustajat Hambletonian-finalisteineen jäivät jakamaan pienempiä rahoja, kun Keepitinthefamilyn nimi kaiverrettiin kunniatauluun Speedy Crownin, Mack Lobellin ja kumppaneiden jatkoksi. Kitin aika jäi vain kaksi kymmenystä ikäluokan maailman ennätyksestä ja piti vuoden 1999 ikäluokan kärkiaikana kauden loppuun saakka.

2.10.1999 The Red Mile / $87500 Bluegrass / Toinen

Parhaat varsat valmistautuivat seuraavan viikon Kentucky Futurityyn tällä useisiin sarjoihin jaetulla kilpailulla. Kit otti aluksi keulat, mutta asiasta tuli hieman erimielisyyttä Self Possesedin kanssa. Puolen matkan väliaika oli 9.6 ja Kitillä tyydyttiin lopuksi pitämään Davanti, CR Commando ja kumppanit takana. Aika 12.1 kertoi kaiken olevan valmiina seuraavaa viikkoa varten.

8.10.1999 The Red Mile / $153630 Kentucky Futurity 1st Heat / Neljäs

Parhaat olivat koolla tavoittelemassa $341400 ykköspalkintoa. Lähtölista oli palkinnon ja kilpailun maineen veroinen: Keepitinthefamily, Self Possessed, Cherry Hills, Angus Hall, CR Renegade, Enjoy Lavec, Raffaello Ambrossio, Davanti, Comets Tail ja Bazire.

Ensimmäisessä hiitissä Kit juoksi matkalla viidentenä. Vauhdikkaasta lopetuksesta huolimatta ori jäi maalikamerassa neljänneksi niukasti Angus Hallille hävinneenä ajalla 11.0. Muut paremmat olivat Self Possessed sekä Enjoy Lavec.

8.10.1999 The Red Mile / $153630 Kentucky Futurity 2nd Heat

Toiseen hiittiin lähdettiin odotukset korkealla ja Kit olikin heti alusta asti kärkikahinoissa mukana. Kilpailun vauhti oli hurjaa: avaus 7.6 ja puolimatkan aika 8.1! Sitten Kit laukkasi ja loppumatka ajeltiin vain muiden takana maaliin. Kilpailusta jäi luu käteen, mutta jälleen kerran ori osoitti kuuluvansa ikäluokan kärkinimiin heti Self Possessedin, Enjoy Lavecin ja Angus Hallin takana.

22.10.1999 Garden State Park / Koelähtö

Alkoi olla jäähyväisten aika amerikkalaisille kilparadoille. Oriista oltiin siitosmielessä kiinnostuneita niin uudella kuin vanhallakin mantereella. Matka Eurooppaan ja Orsi Mangelliin oli valmis alkamaan heti koelähdön jälkeen. Kit pisteli ajan 12.8 ja oli valmis Italian valloitukseen.

1.11.1999 San Siro, Milano / Orsi Magnelli, karsinta ja finaali / kolmas

Raskaan matkan jälkeen ori oli Italiassa, koittamassa Euroopan suurimman kolmevuotiskilpailun valloitusta. Karsinnassa tuloksena oli kolmas sija kymmenyksen voittajalle hävinneenä. Finaalissa oli myös tuloksena kolmas sija ja yhteensä noin 33400€ palkintorahoja. Pearsall Hanover jäi Kitin taakse niin karsinnassa kuin finaalissakin.

Vaikka kilpailemista olisikin ollut mahdollista jatkaa (Ypäjällä jalkojen kestävyys 9 pistettä) oli tullut aika keskittyä siitokseen ja siirtää uusimpia Amerikkalaisia sukuja pohjoismaiseen hevoskantaan. Oriin suosio siitoksessa kertoi tammanomistajien olleen täysin samaa mieltä.

Kilpailu-ura oli numeroina17 3-3-4 ennätys 10.8 turvan mitan hävinneenä ja paras virallinen voittoaika 11.8. Ajallisesti uran paras tulos oli maailman ennätystä nuollut voittoaika 12.2 puolen mailin radalla. Uran 17:stä kilpailusta Kit ravasi 11 kertaa alle 12.5. Nämä tulokset tulivat perättäisissä kilpailuissa!

11.5-11.8(voitto)-11.8-12.5-10.8-11.2-11.1-12.0(voitto)-12.2 (voitto, ½ mailin rata)-12.1-11.0.

Voittosumma on $259700 + 33400€ (64.8 milj. liiraa) eli ilmeisesti noin 300000 dollaria kokonaisuudessaan.